Musta tuntuu nyt ihan hirveen vanhalta - niinkuin olisin kasvanut parissa viikossa enemmän kuin koskaan ennen. Rippikoulu alko ja se tuntui kamalan vastenmieliseltä. Tapaamiset ja tutustumiset maistu puulta ja kammosin tulevaa leiriä enemmän kun viemärinpuhdistusta. Lähdin leirille pitkin hampain, negatiivisella mielialalla.
Mutta nyt mulla on kamala ikävä. Ikävä maailman ihaninta viikkoo ikinä! Viikkoo, josta mulle jäi kasa ainutkertaisia muistoja. Muistoja, jotka eivät ikinä unohdu. Mun on ikävä Leiriahoa, paikkaa johon tuun kaipaamaan vielä kauan. Ikävöin sitä ihanaa porukkaa, joka teki mun riparistani täydellisen. Ja sitten mun on vielä ikävä maailman parhainta kokkia, joka piti meidät leivässä. Parempaa ruokaa en ole syönyt missään muualla.
Kiitos ♥
Tajusin siellä konfirmaatiossa, että oon oikeesti jo iso tyttö. Mun pitäis tietää, mitä haluan elämältä ja mikä tekee mut onnelliseks. Tulevaisuuden ovet on avoinna mun edessäni ja aion kurkistaa niistä jokasesta, ennenkun ne ehtii paukkua kiinni mun edessäni. Valitsen oven, joka johdattaa mut sinne, missä mun on hyvä jatkaa elämääni sellaisena, kuin itse haluan.
Ja ehtoollisviini oli parempaa kun odotin.
En ole pariin viikkoon kepparoinut yhtään, koska aika on mennyt kokonaan leireilyyn ja juhlien valmisteluun. Tällä viikolla mulla ja Emmillä alkaakin sitten ratsastusleiri, joten kepparointia onkin luvassa vasta elokuun puolella. Toivottavasti tää aihe ei häiritse teitä kauheesti, mun oli vaan kertakaikkisen pakko kirjoittaa tänhetkisistä ajatuksistani! (:
- Nelly
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti