Se tunne kun epäonnistuu

Tein eilen kerroskiisseliä ja ajattelin, että voisin syöttää sen seuraavana iltana mun kavereille, jotka tulee käymään. Tein koko eilisen päivän keppihevosta hirvee into päällä ja mun aivot oikein pursuili luovia ideoita luonteesta ja tulevista käyttötarkoituksista tätä kyseistä hevosta koskien. Olin koko päivän ihan luovissa tiloissa, kuten mulla on nykyään pahana tapana sanoa. Sinne meni taas puoli metriä mustaa kangasta ja samalla 4,90€ rahaa (: + söin koko kipollisen kiisseliä suruuni ja mun on sen takia pakko mennä huomenna salille. jee jee jee.

Se on oikeesti ihan älyttömänkamalahirvittävä tunne, kun on ihan fiiliksissä innostunu väkertään uutta keppikaakeroo ja siitä tulee vino tai jotenkin muuten epämuodostunut. Tuttua jollekin muullekin kun mulle? Leikkelin sen kangaspalan saksilla palasiksi ja heitin roskiin, nyt on hyvä olo (:

Kepparin ompelussa mulla on ongelmana ihan valtava innostuminen. Kuten sanottua, oon ihan fiiliksissä ja aattelen vaan kuinka kaunis ja upea siitä hevosesta tulee. Ja sit mä rupeen häslään ja mietin vaan, että ihan sama vaikka toi menee vähän tolleen, kyllä siitä ihan hyvä noinkin tulee. Ja lopputulos onkin aika hemaseva (: Ei ärsytä!

Tässä teille kuvia mun koirasta! en tiiä miks, mutta kuiteski